23. päivä: Osaka Castle ja viimeinen päivä

Se on sitten reissun viimeinen kokonainen päivä. Osakassa ei hirveämmin ole enää nähtävää. Päätimme käydä vielä katsastamassa Osakan linnan. Osaksi pakollinen turistikohde, joka on ulkoa komean näköinen, mutta sisältä tylsästi rekonstruoitu useiden palojen ja tuhoamisten jälkeen. Mainittakoon vielä Osakaan tulijoille, että kyllä täällä tekemistä riittää. Kaupungissa ei vain ole samaan tapaan nähtävyyksiä kuten historiallisessa Kiotossa tai Tokiossa.

Linna on rakennettu samaan tapaan kuin Tokion Imperial Palace. Iso vallihauta, pari kerrosta muuria ja kaiken keskeltä löytyy kullalla komeasti koristeltu päämaja. Linna saatiin valmiiksi 1583 ja sen tarkoituksena oli olla Japanin yhdistäneen hirmuhallitsija Toyotomi Hideyoshin voimannäyte. Sen massiivisia graniittimuureja rakensi yhteensä satatuhatta työntekijää kolmen vuoden ajan. Valtavasta urakasta huolimatta linna ei kuitenkaan ollut valloittamaton, sillä se onnistuttiin tuhoamaan muutamaankin otteeseen kilpailevien klaanien toimesta. Linnan sisäpihat ja päärakennus ovat kyllä näyttäviä, mutta sisään ei siis ehkä kannata maksaa. Kävimme räpsimässä linnan ulkopuolella muutamat turistikuvat todisteeksi siellä käynnistä ja suuntasimme takaisin hotellille.



Pienet hengailut hotellilla ja kävimme vielä syömässä keskustassa viimeisen ehtoollisen kristillisen kirkon tapaan sisusteltussa japanilaisravintolassa. Sisään sinne meidät houkutteli kasvisruokia mainostanut menu, mutta ruuan laatu oli hivenen yökerho-tasoista.

Nyt hotellilla vielä viimeiset internettailut, pakkailut ja iltapäivästä kohti Suomen seikkailuja. Kirjoitan vielä kotikamaralta jotain retrospektiiviä matkasta niille joita kiinnostaa. Niille joita ei kiinnosta, täytyy sanoa, että aivan loistava reissu. Aikaa oli varattu sopivasti, joissain paikoissa ehkä 1-2 päivää liikaakin, mutta parempi niin päin. Niille joita Japani houkuttaa, niin suosittelen tutustumaan finnair.fi-sivuston lentotarjouksiin ja lähtemään matkaan.

Arigato gozaimas ja Suomessa nähdään!

22. päivä: Koben eläintarhan Kawasaki-panda ja Osakan kilometrien mittaiset ostoskadut

Aamulla kävimme koemaistamassa Ramadan aamiaisen. Ei ollut kovinkaan hääppöinen skandinaaviseen aamiaiseen tottuneelle tallaajalle. Vajaalla 12 eurolla saa lukuisia rasvaisia ruokia, kuten makkaroita, kalaa, kanaa, ranskalaisia, omeletteja, ja munakokkelia, muttei oikein mitään kevyttä. Napostelimme ne vähäiset jugurtit ja paahtoleivät mitä löydettiin. Raskaat englantilaistyyppiset aamiaiset juontavat 1800-luvun teollistumiskaudelta asti, eikä niillä oikein ole oikein virkaa enää nykyajan konttorirottien kaloritarpeen täyttäjänä. Raskas sapuska tuntui maistuvan silti kaikille muille mitä parhaiten.

Aamupalan ahkeroinnin jälkeen kävin kyselemässä respasta suuntaa Koben eläintarhaan, jonne menimme tänään. Koska missasimme edesmenneen pandan Uenon eläintarhassa, oli tilanne tarkoitus tasoittaa Koben tarhassa majailevan pandan avulla. Perille pääsee muutamilla eri metodeilla, paikallisjuna on halvin, mutta hitain. Me jeninvenyttäjät matelimme luonnollisesti paikallisjunalla 40 minuuttia Uji-koenin asemalle. Oikean aseman tunnistaa helposti ympäriinsä räiskityillä pandan kuvilla.

Tarhaan kustantaa sisään 600 jeniä, eli noin 4 euroa. Tänään siellä oli jostain syystä hyvinkin rauhallista. Aiemmista julkisista yleisöhoukutuksista on jäänyt se kuva, että kaikki 128 mijoonaa japanilaista haluaa vierailla aina samassa kohteessa samaan aikaan kuin mekin. Katsastimme pikaisesti norsujen spartalaisesti yksinkertaisen aitauksen ja ne perinteiset kissaeläimet. Uenosta poiketen Kobesta löytyy myös tavallinen ja lumileopardi. Sääliksi kävi useita, hieman viileämmässä ilmanalassa eläviä eläimiä, jotka tuskailivat meidän seuranamme yli 38 asteen lämpötilassa. Kateeksi käy teitä vilvoittelvissa heinäkuun sateissa kulkevia helsinkiläisiä!

Päänumero eli panda löytyi tarhan keskeltä omasta pienestä talostaan. Meidän saapuessa se nukkui rauhaisaa karhununta, kunnes se ilmeisesti herätettiin jollain äänellä yleisöä varten. Kawasaki-nimiselle pandalle tuotiin ikkunan juureen herkkuja, joita se kävi napostelemassa yleisön ihastellessa vieressä. Panda näytti muuten livenä huomattavasti pienemmältä kuin olimme odottaneet.



Pandailun jälkeen junalla takaisin Umedaan ja siitä metrolla alas Mimani-kun pitkille ostoskaduille. Kadut jatkuvat kilometritolkulla ja tarjoavat sateelta suojattua ostosparatiisia jaoteltuna eri aiheiden mukaan. Erehdyimme matkan varrella käymään spagettiravintolassa. Jälleen paikka, jossa ei ollut englanninkielistä menua, joten osoittelimme sopivan näköistä annosta. Yllättäen saimme taas kylmän annoksen (vrt. Tokion Shinjukun vastaava tapaus). Täällä päin kylmä spagettiannos tomaattikastikkeella edustaa ilmeisesti jonkin sortin salaattia. Ikkunashoppilun jälkeen jalat turvonneina takaisin Ramadaan.

21. päivä: Osaka ja tungoksen täydeltä Osaka Aquariumia

Meidät herätti viime yönä äänekäs perhetappelu hotellin ylemmästä kerroksesta. Yritimme mennä tutkimaan tarkempaa osoitetta, mutta ehti riita loppua jo siihen mennessä. Tappeluista huolimatta onnistuimme suunnitelman mukaan nousemaan puoli seitsemältä, tarkoituksena maksimoida Osakassa käytettävä aika. Pikainen aamupala ja helteeseen kiroilemaan massiivisten matkalaukkujen kanssa. Kaukana on ne päivät, kun reppujen kanssa reissattiin.

Napattiin nopea shinkaisoku-juna Osakaan ja säästettiin joitakin satoja jenejä shinkanseniin verrattuna. Tästä pihiydestä meitä rangaistiin puolen tunnin ruuhkaisella junalla, jossa saatiin juuri ja juuri seisomapaikat oven edestä. Osakassa Ramada-hotellimme on onneksi suoraan metroaseman yläpuolella joten raahausmatkaa ei ollut suuresti. Huoneemme ei ollut saapuessamme vielä kymmenen pintaan valmis, joten jätimme laukut portieerin huostaan ja läksimme kaupungille. Päätimme käydä katsomassa Osaka Aquariumin heti alkuun. Sinne kannattaa kuulemma suunnata joko mahdollisimman aikaisin, tai mahdollisimman myöhään. Muussa tapauksessa saa tapella tungoksessa. Ilmeisesti olimme hieman myöhässä, sillä pari kymmentä minuuttia avaamisen jälkeen päädyimme jonottamaan parin sadan metrin verran paahtavan auringon alla. Ja mikäli painotimme, että Kiotossa oli tuskaisen kuuma, niin täytyy myöntää kaiken olevan suhteellista: Osakassa on vielä kuumempi.

Akvaario on kooltaan maailman suurin ja pitää sisällään usean merityypin ja -kerroksen kaloja, äyriäisiä ja nisäkkäitä. Sieltä löytyy mm. valashai, Netan rakastama möntti eli Ocean Sunfish, kuningaspingviini, Tyynen valtameren whitesided dolphin, Kalifornian merileijona ja vasarahai. Merenpohjan esittelykerroksessa möngertelee erilaisia ulkoavaruudesta saapuneen näköisiä rapuja ja äyriäisiä. Myös pimeässä hohtavat meduusat ovat upea näky. Meillä meni suurin osa vajaan kuuden sadan metrin pituisesta kierroksesta kirkuvia lapsia väistellessä. Tungos oli nimittäin valtava. Jos joku blogin lukijoista sattuu joskus paikan päälle, niin allekirjoittaneet suosittelevat vahvasti vierailua illalla vähän ennen sulkeutumista.










Lähdimme Aquariumista kohti hotellia, kunnes Netta bongasi heti alueen ulkopuolella olevan Greens-kasvisravintolan. Uskomaton tuuri kun ottaa huomioon kuinka paljon saimme Kiotossa etsiä kartalla olevia paikkoja. Ja nyt löytyy täysin tuntematon ravintola suoraan ensimmäisen kulman takaa. Ruokakin oli hyvää ja halpaa: all you can eat -buffet 800 jeniä eli noin 5 euroa.

Hotellilla fiilistelimme hetken neljännessätoista kerroksessa olevaa loistohuonettamme ennen kuin lähdimme kiertelmään Umedan aseman seutua. Päivitimme muuten huoneemme hieman isompaan kirjautumisen yhteydessä, sattui saamaan sen verran halvalla. Kyllä kannatti edellisen Kioton luukun jälkeen, siellä kun vessassa ei pystynyt edes kääntymään satuttamatta itseään kolmeen kertaan. Huoneen iso LCD-näyttö toimii sekä televisiona että tietokoneen näyttönä, ja netti on ilmainen.


Lepuutuksen jälkeen suuntasimme kävellen kohti Umedan asemaa, jonne oli noin kilometri mukavaa alamäkeä. Kävimme syömässä päivällisen pienessä italialaisesa pizzeriassa Whity-kauppakeskuksessa. Sinne on vaikea ohjeistaa ketään, mutta varmasti kaupungin ainoa pizzeria, jossa lättyjä paistaa aito italialainen kokki. Maku ja jälki oli myös sen mukaista.

Päivällisen jälkeen suuntasimme 173 metriseen ja 40-kerroksiseen Umeda Sky Buildingiin. Rakennus on kaupungin korkein ja ulkonäöltään se edustaa futurisista arkkitehtuuria. Erittäin suositeltava auringonlaskun aikaan. Ylös maksaa 700 jeniä, jolla saa uskomattomat näkymät ympäri Osakan. Alakerrassa on ilmoitettu päivittäinen auringonlasku aika, jos haluaa ajoittaa vierailunsa täydellisesti. Päivän punerrukset ihasteltuamme köpöttelimme takaisin rakkaaseen Ramadaan. Huomisaamuksi vielä kiskurihintaiset aamiaiset, 1900 jeniä/nokka, eli noin 11 euroa. Kallista, ja paras olla hyvää.

20. päivä: Cafe Proverbs 15:17 ja Gionin piilottelevat geishat

Tänään oli täytepäivä, Osakan odottelupäivä, sillä ohjelmassa ei ollut virallisia turistiosuuksia. Hengailimme hotellilla lounaaseen asti, tarkoituksena oli lähteä iltapäivästä bongailemaan geishoja Gionin pikkukaduille. Lounaspaikaksi valikoitui eilen Kioton Handicraft Centerissä ehdotettu Cafe Proverbs 15:17. Kahvila-ravintola löytyy Kioton pohjoispuolelta yliopiston kulmalta.


Proverbs 15:17 on nimensä mukaisesti kristillisen taustan omaava kahvila, joka alunperin oli tarjoillut liharuokiakin, mutta siirtyi uuden omistajan myötä täysin kasvisruokapohjaiseksi. Kahvilassa meitä tervehti ystävällisesti englantia osaamaton tarjoilija, joka parhaansa mukaan opasti paikan tarjontaan. Tarjolla oli muutamia valmiita settejä, joista yksikään ei sävähdyttänyt, joten päädyimme valitsemaan listalta á la carte-herkkuja. Päädyimme molemmat tofuannoksiin ja muutamiin lisäannoksiin täyttämään vatsaa. Sivuannoksia ei välttämättä olisi edes tarvinnut, sillä lista-annokseen sisältyy jo misokeitto, salaatti ja riisi. Lounaan jälkeen sama ystävällinen tarjoilija tuli toteamaan pöytään, ettei oikein osaa englantia ja alkoi tämän jälkeen kertomaan jotain paikan taustasta japaniksi. Selostuksesta ei jäänyt hirveästi käteen, ilmeisesti heillä on Tokiossa sisko-veli -liike, kuten asia esitettiin, jossa järjestetään myös live-konsertteja. Tokion ravintolan nimi on Kick-back Cafe. Poistuimme iloisten arigato gozaimashh!-huutojen saattelemana. Hyvä mieltä tuli vatsan täydeltä.



Nappasimme bussin Gioniin ja päädyimme iltapäivän paahteiseen ihmisvilinään. Gionin epävirallinen geishakatu on Hanami-koji, jonka liepeitä reunustavat idylliset pikkukujat. Kujien varrelta löytyy lukuisia ravintoloita ja geishojen kotipaikkoja. Netta sai taas Starbuckista suosikkijuomansa matchafrappuccinon.




Jalankulkijoiden turvallisuutta on vaalimassa jokaisessa Hanami-kojin risteyksessä vähintään kaksi katupoliisia. Parhaimmillaan yhdessä risteyksessä oli viisi poliisia ohjaamassa yhtä autoa ja jalankulkijoita. Edelleenkään emme ihmettele Japanin matalaa työttömyysprosenttia. Poliisien ohjailu aiheutti pienellä ja kapealla kadulla sen, että kun autoilijalle osoitettiin lupaa mennä, ne kaahasivat sitten tilaisuuden tullen vähän turhankin vauhdikkaasti kujien läpi.








Geishoja voi silloin tällöin kuulemma bongata iltapäivästä ja alkuillasta näiltä kujilta, heidän lähtiessä tapaamaan asiakkaitaan. Mainittakoon vielä, että tänä päivänä geisha-kulttuuri, ja sen asiakkaat, eivät tarkoita mitään prostituutioon liittyvää. Geishat toimivat ikään kuin arvostettuina, ja kalliina, seuralaisina. Ilta parhaimpien neitosten seurassa voi maksaa satoja tuhansia jenejä (tuhansia euroja). Kuten aiemmasta sanamuodosta voi päätellä, emme tällä kertaa saaneet kunniaa päästä tapaamaan geishaa. Onneksi bongasimme geishaparin aiemmin etelä-Higashiyamassa. Gionin jälkeen bussilla takaisin hotellille kuluttamaan viimeistä iltaa Kiotossa. Huomenna suuntaamme puolen tunnin junamatkan päähän Osakaan.

19.päivän ilta: Zappa-baari

Illalla lähdimme vielä Teramachi-dorille etsimään Netan bongaamaa nepalilaista ravintolaa, Yak & Yetiä. Nuo intialaiset ja nepalilaiset kun ovat kasvisruokailijan turvasatamoita ulkomaiden kulinaristikulttuurin myrskyissä. Tosin tässä tapauksessa Yak & Yeti petti olemattomalla asiakaspalvelullaan sen lisäksi, että paikka oli täynnä. Päädyimme lopulta ravintolaan, johon pöllähdimme pari päivää sitten vahingossa yrittäessämme löytää yläkerran intialaista. Ihmettelimme hetken kummallisen halpoja pitsan hintoja, noin 2 euroa/lätty. Aavistelimme pahinta, joten otimmme varmuuden vuoksi kolme pitsaa. Hyvä niin, sillä meille tuotiinkin kahvilautasen kokoisia lättyjä. Vaikkeivat ne ehkä kokonsa puolesta olisikaan täyttäneet vatsaa, niiden sisältämä rasvapitoisuus kyllä täytti päivän kaloritarpeen. Täällä on useassa ravintolassa muuten loistava metodi suomalaisten kollegoiden kopioitavaksi: tarjoilijan saa paikalle pöydässä olevasta pienestä napista. Hyvästi orvonnäköinen käden heiluttelu ja epätoivoinen palvelun perään huhuilu.

Illallisen aikana nautittu jääkaappikylmä punaviinipullo antoi kyytiä lähtemään vielä paikalliseen illanviettopaikkaan. Suuntasimme Lonely Planetin ohjaamina joen rantaan Gionin geisha-alueen toiselle puolen Pontochoon, jossa suurin osa Kioton yöelämästä bilettää. Löysimme pieneltä sivukujalta kaiken kaaoksen tietämättömissä kodikkaan ja vastaanottavaisen pikkubaarin nimeltään Zappa. Taru kertoo, että siellä on vieraillut aikoinaan myös David Bowie, joka päätyi paikkaan vahingossa. Baari on pieni, seinästä seinään astuu parilla askeleella, mutta pieni tila tiivisti mukavasti tungelmaa. Heti ovella meitä tervehti iloisesti vanha eläkeläismummo, jonka aluksi oletimme olevan omistaja, mutta myöhemmin selvisi hänen olevan baarin kanta-asiakaskalustoa.




Zappa kertoo olevansa balilaisbaari, mikä näkyykin paikan ruoka- ja juomatarjonnassa. Tuttuja Nasi Gorengeja ja curry-keittoja on saatavilla. Netta kokeili loistavan makuista kookosdrinkkiä. Hintatasoltaan paikka on edullinen, drinkki maksaa nelisen euroa. Fiilistelimme muutamien drinkkien ajan paikan kodikasta ja lämmintä tunnelmaa, kunnes suhasimme taksilla takaisin hotellin huomaan. Jos en ole vielä tarpeeksi hehkuttanut kaiken olevan halvempaa kuin Suomessa, niin taksimatkan aloitusmaksu on noin 3,5 euroa ja kymmenisen minuutin matkasta hotellille haluttiin noin 6 euroa.

19. päivä: Kyoto Botanical Garden ja Handicraft Center

Eilen tuli nähtyä ehkä komeimmat olympialaisten avajaiset massiivisesta 14-tuuman matka-tv:stämme. Aluksi pelkäsimme, ettemme näe mitään, sillä täällä näkyvät BBC ja CNN uhkasivat näyttää vain koosteita. Onneksi japanilainen kanava näytti suoraa kuvaa tapahtumasta. Jaksoimme vilkuilla Finlandon sisääntuloon asti ja painuimme pehkuihin. Täällä kun kello lähenteli silloin jo puolta yötä.

Aamulla lähdimme käymään Kioton kasvitieteellisessä puutarhassa. Jotenkin ei millään jaksa enää kiertää pyhättöjä ja temppeleita, pakko nähdä muutakin Kiotoa. Puutarha avattiin ensi kerran jo 1914 ja sieltä löytyy noin 12 000 eri lajiketta ripoteltuna 240 000 neliömetrin alueelle, eli iso puisto siis. Puistoon pääsystä veloitetaan vaivaiset 200 jeniä, joten jos siellä päin liikkuu, ei hinta ainakaan ole esteenä. Ilmojen jumalat olivat meille tänään suotuisia, sillä tänne siunaantui pilvinen päivä. Suomessa harvemmin tulee sellaista juhlittua, mutta täällä se on ehdottomasti plussaa. Puisto on jaettu japanilaiseen tapaan eri tyyppisiin puutarhoihin sekä puistoalueisiin. Sieltä löytyy niin sekavaksi muotoiltu japanilaista puutarhaa edustava alue, kuin myös eurooppalainen viivoittimella vedetty puskapuutarha.








Kasvitieteellisesssä puutarhassa järjestetään usein eri aihealueiden erikoisnäyttelyitä tiettyinä päivinä. Erikoisuutena kannattaa käydä katsastamassa ison kasvihuoneen takaa löytyvä bonsaipuutarha. Kasvitieteellinen on ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä siellä pääsee mukavasti pakoon Kioton kaupunkivilinää. Tosin jos aseella uhaten pakotettaisiin valitsemaan suotuisin vierailuajankohta, niin päätyisin ehdottomasti syksyyn, jolloin suurin osa valtavasta puustosta on upeissa väreissä. Kakkosvaihtoehtona olisi myöhäinen kevät, jolloin puiston kirsikkapuut kukkivat. Yleisimmät paikallisten suosimat lomailu- ja ruuhkailuajankohdat ovat muuten kirsikkapuiden kukkimisen aikaan ja syksyllä.

Puistosta jatkoimme matkaa Kioton käsityökeskukseen. Paikka löytyy Marutamachi-kadun varrelta, jonkin matkaa hotelliltamme eteenpäin. Katujen nimien mukaan täällä ei muuten voi suunnistaa, sillä esimerkiksi tämä kyseinen Marutamachi-dori on vähintään 8 kilometriä pitkä. Handicraft Center on odotetusti aikamoinen länkkärirysä, mutta sitä ei kannata pelästyä. Tarjonnassa on luonnollisesti sitä tuttua muovista turistikrääsää mutta paikan päältä löytyy myös paljon aidosti käsin tehtyä käsityötä. Jokaisessa kerroksessa myös työskentelee kyseisiä käsityöläisiä, joten tuotteiden syntymistä pääsee seuraamaan aitiopaikalta. Mikäli keskuksesta intoutuu ostamaan yli 10 000 jenillä (noin 60 euroa) tavaraa, saa ostoksen verovapaana. Sen takia ei kuitenkaan kannata innostua tuhlailuun asti, sillä vero on täällä vaivaiset 5 %. Saman saa helposti tinkaamalla.




Kyselin Handicraft Centeristä hyvää kasvisruokapaikkaa, ja ystävällinen turisti-info neuvoi meidät muutaman kymmenen metrin päähän Kairas-ravintolaan. Ironista, että olimme pitkään etsineet kyseistä paikkaa aiemmin Marutamachi-dorilta, muttemme olleet tajunneet kadun olevan näin pitkä. Kairas-ravintola on ehdottomasti käymisen arvoinen, muillekin kuin kasvisruokailijoille. Pienen ravintolan tunnelma on todella lämmin. Alakerrasta löytyy pöydät länkkäreille ja yläkerrasta perinteinen japanilainen polvi-istuntapöydästö. Meidän ohjattiin tilanpuuteen vuoksi yläkertaan, mikä osoittautui loistavaksi valinnaksi. Seesteinen tunnelma sai mielen lepäämään. Ruoka oli myös parasta kasvisruokaa, mitä olemme saaneet Kiotossa. Paikasta saa vain lounasta, joten kannattaa tulla ennen puoli kolmea, jolloin lounasruuan tarjoilu loppuu.



Ruokailun jälkeen takaisin hotlalle bongailemaan, josko nähtäisiin olympialaisia joltain kanavalta.

18. päivä: Arashiyama

Eilisestä vielä vähän, kun emme kerenneet päivittämään enää illalla. Lähdimme käväisemään myöhäisellä päivällisellä keskustassa. Menimme tuttuun italialaiseen ravintolaan Porta-kauppakeskuksessa ja Janne antoi itselleen syntymäpäivälahjaksi kellon. Matkalla takaisin saimme nähdä Kioto Towerin lävistävän öisen taivaan.



Aamu alkoi kello seitsemän pökerryksellä, sillä olemme tässä heräilleet joka aamu luvattoman aikaisin. Huomenna aiomme lorvia myöhempään. Hotellin aamupalan jälkeen suuntasimme bussi 93:lla länteen kohti Arashiyamaa, joka sijaitsee Kiotoa ympäröivillä vuorilla. Sen sanotaan olevan Higashiyaman jälkeen kaupungin toiseksi suosituin kohde turistikartalla.

Arashiyama sijaitsee sen verran kaukana, että 220 jenin bussimaksu ei ihan riittänytkään. Niille ketkä ovat tänne tulossa täytyy muistuttaa, että joissain busseissa täytyy kyytiin noustessa ottaa pieni lipuke, jossa näkyy numerona alue josta nousi kyytiin. Maksimissaan hinta taitaa nousta 250 jenin pintaan, joten kohtuuttoman edullista edelleenkin. Kiotossa budjettimatkalaisen kannattaa muutenkin pyrkiä matkustamaan busseilla metrojen ja junien sijaan.

Bussi jätti meidän päätepysäkille Tenryi-ji -temppelin eteen. Maistoimme päätepysäkin yhteydessä olevasta kojusta mielenkiintoisen makuisia wasabi- ja seesam-keksejä. Täällä saa paljon kaikenlaisia wasabikeksejä ja -crackersejä, joita jään varmasti kaipaamaan. Mahtaneekohan siitä Helsingin Japani-kaupasta saada vastaavia?



Tien toiselta puolen alkava Tenryi-ji on rakennettu vuonna 1339 hallitsija Go-Daigon huvilaksi. Tuntuu, että suurin osa näistä hienoista temppelialueista on alunperin palvellut aivan toisenlaisia tarpeita kuin hengellisiä. Alueelta löytyy myös kaunis 1400-luvulta oleva Zen-puutarha, jota ehdimme kurkkia vain pääsymaksun takaa. Temppeliin olisi kustantanut 600 jeniä ja puutarhaan 500. Zen-budhhalaisuuden ystäville mainittakoon, että kyseinen Tenryi-ji edustaa Rinzai-koulukunnan temppeleitä.



Toisena kohteenamme oli Tenryi-ji:n takaa löytyvä bambumetsikkö. Sinne löytää kiertämällä temppelin pohjoispuolelle. Metsikkö tarjoaa rauhallisen hiljentymispaikan kiireisimmiltä kaduilta, tosin hiljentymistä hieman häiritsee kapean polun läpi kulkevat taksikyydit. Polku johtaa myöhemmin suoraan vuorille ja sen varrelta löytyy useita taksien suosimmia huviloita. Bambumetsän siimeksestä bongasimme myös vanhan zen-munkin näköisen sedän, joka kauppasi itse tekemiään tauluja ja postikortteja. Sen verran ystävällinen setä oli, ettemme voineet olla ostamatta 100 jenin kortteja pari kappaletta. Keräsimme karmapisteitä 1,2 euron edestä. Haahuilimme tovin korkeiden ja tiheiden bambujen keskellä ja poistuimme takaisin paahteisen kadun vilinään. Leffafriikeille mainittakoon, että tässä nimenomaisessa bambumetsikössä kuvattiin elokuvan Hiipivä tiikeri, piiloitettu lohikäärme bambumetsäkohtaukset. Ihmettelen suuresti, miten kuvausryhmä saatiin ahdettua bambujen sekaan.



Kadulta koetimme pessimistisinä löytää jälleen kasvisruokaravintolaa. Iloksemme alueella oli paljon Zen-temppeleiden Shojin Ryori -kasvisaterioita tarjoavia paikkoja, mutta suruksemme ne halusivat meiltä vähintään 18-20 euroa laaki. Löysimme kuitenkin pienen ja tehokkaasti ilmastoidun kahvilan, jossa meille tehtiin ihan passeli tofu-spagetti -ateria. Bussilla takaisin hotellille odottelemaan olympialaisten avajaisia.

17. päivä: sekalaisia temppeleitä ja Teramatchi-kauppabazaari

Tänään suuntasimme vaihtelun vuoksi muutamalle keskustassa sijaitsevalle temppelille. Hotellin maukkaan aamupalan jälkeen polkaisimme metrolla kohti Higashi Hongan-ji -temppeliä. Kuulemmame mukaan sen piti olla vaikuttava kokemus, mutta perillä odottikin ruman näköiset rakennustelineet. Kiva, että näitä perinteisiä ja arvokkaita rakennuksia entisöidään, mutta pakkoko se on tehdä juuri silloin kuin meidän pitäisi siellä vierailla! Temppelissä piti olla esillä köysi, joka on tehty tämän buddhalaisen temppelin naispuolisten rukoilijoiden hiuksista. Hiuksista tehtyä köyttä käytettiin kuulemma vuoden 1895 uudelleenrakennustöissä nostamaan tukkeja ja muuta rakennustavaraa.

Emme jääneet pitkään mutustelemaan pettymystä vaan hyppelimme varjojen kautta itään päin seuraavaan kohteeseen. Varjohyppely on kehittämämme hikoilun välttämismetodi, pyrkimyksenä siirtyä pisteestä A pisteeseen B katujen varjoisia puolia ja muita ei-aurinkoisia spotteja hyödyntäen.

Toisena kohteena oli Sanjusangen-do, joka rakennettiin jo vuonna 1164 hallitsija Go-shirakawan vanhuuspäivien viettopaikaksi. Kuten muidenkin vanhuuden viettopaikkojen on käynyt, muunnettiin tästäkin sittemmin temppeli. Se uudelleenrakennettiin palon jälkeen vuonna 1266 ja on ollut siitä lähtien kirveen koskemattomissa. Puu temppelin sisällä on mustunutta, mutta yllättävän hyvässä kunnossa. Paikan kohokohta on päärakennuksessa olevat 1001 buddhalaisuuden armon jumaluuden, Kannonin patsasta. Mukana oli myös paljon hindulaisuudesta tuttuja jumalhahmoja suojelemassa buddhia. Valitettavasti sisällä ei saanut kuvata, joten emme saaneet iloksenne paikasta mitään todistusmateriaalia.




Tuhansien Buddhien jälkeen otimme junan etelään ja siirryimme pari pysäkkiä Fushimi-Inarin pysäkille, josta pienen kävelymatkaan päästä löytyy samaa nimeä kantava Fushimi-Inari Taisha temmpelikompleksi. Itseäni paikka miellytti ehkä eniten tähän astisista paikoista, sillä se oli miellyttävästi rakennettu metsän keskelle ja oli sopivasti erilainen aikaisempiin nähden. Se on myös omistettu riisin ja saken jumaluuksille. Temppelit rakennettiin 800-luvulla. Myöhemmin kun maanviljelyksen, eli riisin ja saken valmistuksen, merkitys väheni, muuntui palvonta enemmän bisneksen jumaluuksille. Paikka on myös koko Japanin päämaja noin 30 000 muulle Inari-pyhätölle ympäri saarivaltiota.

Temppelialueella on pitkiä pätkiä punaisten torii-porttien reunustamia polkuja, jotka viettävät noin neljän kilometrin matkan pitkin vuoden rinnettä. Useista toriistä löytyy myös kivinen kettu, jonka on sanottu olevan Inari-jumaluuden viestinviejä maan päällä. Kettuja kunnioitetaan suuresti Japanissa, sillä niiden uskotaan kykenevän viemään ihmisen sielun mukanaan. Ketun hengen mieluisin sisäänmeno kohta ihmisessä on kuulemma kynnenalusta. Wow.





Inarin jälkeen siirryimme toisenlaiseen pyhättöön, kapitalistisen markkinatalouden jumaluuden palvontapaikalle eli kauppakadulle. Teramachi-dori löytyy Kioton ytimestä parin kilometrin päästä juna-asemalta. Kadunpätkä on muutama sata metriä pitkä ja pitää katoksensa alla lukuisia edullisia vaateliikkeitä, ruokapaikkoja ja muita liikkeitä. Jos kyseiseltä kadulta ei löydy mitään ostettavaa, voi kokeilla kymmenen metrin päässä olevaa viereistä katua, josta löytyy vastaava määrä kojuja ja liikkeitä. Kävimme myös katsastamassa Nishiki-dori Food Marketin, joka on Teramachilta erkaneva pitkä kadunpätkä täynnä kala-, liha- ja muita ruokakojuja. Tuoksut olivat sekasortoisen mielenkiintoisia. Saimme matkaan mukaan Park Hyattista asti etsimiämme wasabi-snackejä.