Ensimmäinen 24h Tokiota takana

No niin, saimme vihdoin hankittua interwebin hotellihuoneeseen asti ja pääsen päivittelemään Japanilan tunnelmia.

Koko eilinen päivä kului käytännössä matkustaen tälle puolen palloa. Matka taisi ottaa kokonaisuudessaan n.18-20 tuntia. Yölento Helsingistä Osakaan oli aika tuskainen, sillä kumpikaan ei saanut nukuttua juurikaan.

Osakaan saavuttiin joskus puolen päivän pintaan hieman myöhässä aikataulusta. Sehän ei tosin haitannut juuri yhtään, sillä meillä oli ruhtinaalliset kuusi tuntia kulutettavana kentällä. Odotteluhan on mielenkiintoisinta väsyneenä, joten meillä oli Netan kanssa aikamoiset pilkkikisat käynnissä Osakan kentän penkeillä. Kumpikaan ei meinannut pysyä hereillä.

Kiertelimme ja kaartelimme kentän kauppoja läpi löytämättä oikein mitään mielenkiintoista. Hymyjä tosin herättivät muoviset ravintola-annokset, joista oli näyteikkunoissa muoviset leikkiannokset. Kauppojen puolella oli tarjolla monenlaisia ruokatuotteita, joissa kaikissa oli myös muoviset miniversiot paketin mukana.


Söimme kentällä meitä varten kustomoidut sushiannokset. Heillä ei ollut valmiina kasvisversioita aterioista, joten kokki loihti meille sopivaksi välipalaksi 6 makirullaa ja 2 inari-tofua. Hintaa tuli 420 jeniä per naamataulu eli n. 2,5 €.

Lento Osakasta Tokioon kesti tasan tunnin ja oli japanilaiseen tapaansa aikataulussa. JAL (Japan Airlines) koneesta on sanottava, että vaikka se olikin maan sisäisen liikenteen kone, sillä oli silti huomattavasti mukavampi matkata kuin Finnarin ahtaalla MD-koneella. Vaikka lento olikin lyhyt, ei sitä seurannut bussimatka taasen ollut: se kestää Haneidan kansainväliseltä kentältä Shinjukun jättiasemalle 80 minuuttia. Aika kului täysin Tokion keskustassa kierrellessä, joten siitä sai jotain osviittaa kaupungin koosta. Tokion lentokentästä on vielä mainittava, että kuten Aasian lentokenttiä on hehkutettu ja kiitelty, homma toimi loistavasti.

Bussimatka oli mielestäni, kestostaan huolimatta, parempi vaihtoehto verrattuna esim. jos olisi lähtenyt sompailemaan kentältä junalla ja metrolla. Bussimatkan aikana sai Lost In Translation-elokuvan tyyliin hyvän kuvan kaupungista heti alkuun. Suosittelemme. Bussimatka ei myöskään verottanut kukkaroa juuri lainkaan verrattuna taksikyytiin. Matka maksoi kentältä keskustaan 1200 jeniä eli n. 7 €.

Tässä vaiheessa tarinaa oli kumpikin seikkailija jo jokseenkin uupunut. Kello vilisti jo yhdeksän parempaa puolta kun kyyti pullautti meidät Shinjukuun. Se on ehkä viimeisimpiä paikkoja koko kaupungissa, jossa väsynyt matkailija haluaa iltamyöhästä raahata matkalaukkuja, sen verran värikkäästi meidät otettin neonvalojen loisteeseen vastaan.

Raahasimme Oakwood Apartmentseille itsemme ja kirjauduimme huoneeseen, joka on 32. kerroksisen talon 11. kerroksessa. Ystävällinen virkailija halusi esitellä meille kaikki huoneen toiminnot, sen verran high-techiä se oli ladattu täyteen. Harmillista vain, että molemmat olivat jo toisella aivopuoliskollaan unessa asti, eikä mukavasta esittelystä jäänyt oikein mitään mieleen. Loppuillasta saimmekin sitten arvailla mistä napista vedetään vessa, mistä kytkeytyy palohälytys päälle ja mistä vaihtuu tv kansainvälisen ja japanisen puolen välillä. Kiersimme suihkun jälkeen vielä pikaisesti hakemassa iltapalat lähimarketistä ja sen jälkeen kaaduimme uneen.


Huoneen, tai pienen asunnon, high tech-ominaisuuksista voisi vielä mainita, että täällä voi esimerkiksi ajastaa kylvyn valmiiksi, samoin lämpimän veden lämpötilan voi asentaa, eikä vessaa tarvitse vetää itse ollenkaan, sillä se on automaattinen. Pesukoneen käytön ihmeelliseen maailmaan tutustumme vasta myöhemmin.


----------

Keskiviikko 23.7.

Keskiviikkoaamu valkeni meille saunan lämpöisessä hotellihuoneessa, sillä Netta ei millään halunnut jättää ilmastointia yöksi päälle. No, eipähän ainakaan vilustuta :)
Keitin meille aamukahvit huoneen hämmentävällä kahvinkeittimellä. Täällä päin ei erikoisesti juhlita kahvikulttuurin merkeissä. Vihreä tee on tutumpi piriste paikallisille. Sitä sitten saakin mitä ihmellisimmissä muodoissa: karkkeja, jälkiruokia, hyydykkeitä, limuja, mehuja, jäätelöitä, you name it.



Ulkoilmaan selvittyämme kiersimme muutamaa lähikatua ja kävimme Shinjukun aseman viereisissä kamerakaupoissa etsimässä kotiin jäänyttä USB-piuhaa kuvien koneelle siirtoa varten. Koska onnekkaasti unohdimme ostaa edellisen illan väsymyksissä itsellemme aamupalaa, alkoi yhdentoista aikoihin kaivelemaan vatsanpohjaa jo aika tuskaisesti. Lähiseudulta ei löytynyt mitään potentiaalista aamupalapaikkaa, rasvaiset nuudelit kun eivät ensimmäisenä maistuneet. Häpeäksemme täytyy myöntää, että päädyimme ranskalaisiin. Tästä hyvästä täytyi luopua lukuisista karmapisteistä.

Aamurasvailujen jälkeen tutustuimme ensimmäisen päivän aikana kotiasemamme, Shinjukun, lähiympäristöön. Mikäs tässä olisikaan parempi apu kuin Lonely Planet -matkaoppaan esittelemä reitti, joka on tarkoitettu henkilölle, jolla on vain muutama päivää aikaa Tokiossa ja pitää nähdä tärkein osa sitä "tokiolaisuutta". Shinjukusta löytyy ne kaikki ulkomaalaisille tutut Tokioon yhdistettävät asiat: ihmispaljous, neonvalot, pilvenpiirtäjät, sushipaikat, ym. Reitin aluksi pysähdyimme Kinokuniyan kirjakaupassa, jonka seitsemännestä kerroksesta löytyy myös aimo annos roomalaisilla kirjaimille raapusteltua kirjallisuutta. Netalle matkaan tarttui postikortteja ja itse ostin japaninkielen sanakirjan tärkeimpine fraaseineen ja käyttäytymisohjeineen.


Kirjakaupassa törmäsimme myös toisiin suomalaisiin, jotka perinteiseen suomalaiseen tapaan hiljenivät heti kun kuulivat meidänkin olevan Suomesta. Hyvä vaan, eipähän tänne suomalaisten kanssa tultu turisemaan. Kirjakaupasta on myös mainittava söpö hissityttö, jolta löytyi asiaankuuluva asu hattuineen sekä hento japanilaisen koulutytön ääni, jolla hän kohteliaasti kertoi missä kerroksessa ollaan ja mitä sieltä löytyi. Näytti vain kovin orvolta kun hän joutui seisomaan nurkkaan tuijottelen ja numerotaululle puhuen.

Kirjakaupan jälkeen jatkoimme neon-värikästä Yasukuni-dori -katua. Kadulta löytyy hienona sekoituksena sekä länsimaalaisia upper class -vaateliikkeitä kuin myös muutaman sadan jenin höyryisiä nuudelipajoja. Päädyimme hetken päästä vilkkaan suurkadun melskeestä seesteiseen temppeliympäristöön. Pieni poikkikatu vei meidät ilmeisesti shinto-temppelille, jossa kävi muutamaan otteeseen paikallisia palvomassa jumaliaan kumarruksien ja taputusten kera. Temppelin luona oli myös läjäpäin ihmisten toivomuksia ja hartaita haaveita kiinnitettynä rakennuksen edustalta löytyvään tauluun.



Temppeliltä harhailimme Lonely Planetin reitiltä poiketen Shinjukun punaisten lyhtyjen alueelle, joka näin päiväsaikaan näytti huomattavasti säädyllisemmältä kuin mitä illalla. Yllättävän paljon matkan varrella näkyi myös vihreyttä, pieniä idyllisiä puiden reunustamia sivukujia. Itse sain sen kuvan oppaista ja nettikeskusteluista, ettei Tokiossa olisi liiemmin vihreän perään kaipailtu viime aikoja lukuunottamatta.

Vietimme kahvitaukoa Venoto-kahvilassa. Iso appelsiinimehu 240 jeniä eli 1,4 €. Kahvitauon jälkeen kiersimme takaisin hotellille junaradan vierestä. Tuntui, että jäi paljon nähtävää. Pikkukadut kun ovat täynnä pientä ja persoonallista putiikkia, joihin tutustessa saisi varmasti päivänkin kulumaan. Tätä toteutusta rajoitti tuskalliseksi noussut lämpötila, joka heilui reippaasti 35 asteen tuntumassa varjossa, auringosta puhumattakaan.

Kävimme suihkimassa itsemme hotellilla puhtaaksi ja otimme pienen tauon ennen seuraavaa hellemarssia. Ulkona suuntasimme itsemme Shinjukun asemalta etelään kohti Shinjuku Gyoen -puistoa. Matkalla tuli vastaan Times Squareksi nimetty aukio (=kaksi risteävää katua) ja kovasti Empire State Buildingia jäljittelevä rakennus. Shinjukun asemasta täytyy mainita, vaikkemme siellä olekaan vielä käyneet, että se on valtavan kokoinen. Aseman eteläisen ja pohjoisen sisäänkäynnin välillä on päältä viisisataa metriä väliä.


Puisto löytyi pienten kujien välistä noin kilometrin matkan päästä hotellilta. Ensin löydettiin vain puistoa reunustava aita, mutta avulias paikallinen setä kertoi horjuvalla englannillaan, mihin suuntaa meidän kannatti aitaa kiertää. Puisto kustansi sisäänpääsystä 200 jeniä eli hieman päältä euron. Taitaa olla ainoita puistoja, josta joutuu maksamaan. Tämän takia puistossa ei harhaillutkaan kuin muutama länkkäri (lue=länsimaalainen turisti). Puisto kattoi kohtuullisen ison alueen, ja se oli jaettu pienempiin osa-alueisiin kuten japanilaiseen, englantilaiseen ja ranskalaiseen puutarhaan. Alueelta löytyy myös perinteisiä japanilaisia teehuoneita sekä eksoottinen kasvihuone, joka oli valitettavasti vierailun aikana remontissa. Puisto oli hyvin hoidettu ja muuten mukava paikka, mutta päivän painostava lämpötila teki retkeilystä lähinnä tuskaa. Nettaa ahdistivat lisäksi myös puiston verenhimoiset, korpinoloiset, linnut sekä aggressiviset sudenkorennot.


Paluumatkalla harhailtiin töistä palaavien japanilaisten keskellä Nishi-shinjukuun, josta löysin vihdoin itselleni kameraan USB-kaapelin. Ihastuimme myös paikalliseen Softbakin kännykkävalikoimaan. Täytyy muuten mainita, että Suomen Nokialandia on valovuoden jäljessä japanilaisesta kännykkädesignista. Täällä kännykät näyttävät oikeasti jo pelkästään kuoren puolesta houkuttelevalta, niissä on DVB (digi-tv) vastaanotin tv-lähetyksiä varten, 3-8 megapikselin kamerat ja kääntyvät laajakulmanäytöt, nopeat langattomat yhteydet, jne. Harmiksemme niitä ei pysty ostamaan ilman kytkykauppaa, joten saattaa luuri jäädä Japaniin. Tosin meillä on vielä toivoa käytettyjen kännyköiden liikkeiden osalta, joista saattaa saada ostettua vanhoja, mutta edelleen laadukkaita luureja, ilman kytkyä.

Lähdimme suuntamaan kohti hotellia kiertäen erään kauppakeskuksen kautta: 6 kerrosta elektroniikkaa ja mitä ihmeempiä sähköisiä vekottimia. Matkan varrella kävimme myös syömässä intialais-pakistanilaisessa ravintolassa. Annoksiksi tuli valittua molempien osalta vegetarian setit, joihin kuului alkusalaattia, nan-leipää, riisiä, kastikkeita ja chai-teetä. Koko ateria oli 1800 jeniä eli n. 11€. Täällä päin helpottaa muuten kummasti kun menuissa on kuvat mukana, sillä monessakaan paikassa ei ole lainkaan englanninkielistä menua tarjolla. Matkalta vielä Family Mart -ruokakaupasta hieman aamupalaa mukaan ja paluu ihanan ilmastoituun huoneeseen.



Käväisin äsken vielä hotellin kuntosalilla, josta löytyy yllättävän laadukkaat ja hyvät laitteet sekä painot. Odotin jotain hieman karumpaa tarjontaa. Hotellilta löytyy lisäksi myös japanilainen ja perinteinen (suomalainen?) sauna, mutta niistä pitää maksaa erikseen. Nyt illalla olisi vielä tarkoitus suunnata nauttimaan 32. kerrokseen Sky Loungeen Tokion valomerestä. Mikäli sieltä ei näy tarpeeksi korkealta, eikä ala korkeanpaikankammo kipristelmään niin suuntaamme seuraavina päivinä Tokion korkeimpaan rakennukseen, Tokio government buildingiin.

Japanilaisesta kulttuurista täytyy mainita vielä ystävällisyys. Tiesimme kyllä etukäteen paikallisten olevan kohteliaita ja nätisti sanottuna pidättyneitä ilmaisemaan negatiivisia tunteita, mutta kiittelyn ulottuvuudet ovat oletettua syvempiä. Kiittelyn sanoja ja tasoja on useita riippuen siitä missä yhteydessä ja kenen seurassa niitä käytetään. Jokaiseen tilanteeseen kuuluu kuitenkin kumartelu kuten hissistä poistuttaessa ja kohtaamisen päättyessä. Hienointa asiassa on, että toisin kuin esimerkiksi Vietnamissa, kiittely ja kumartelu tuntuu tulevan suoraan sydämmestä eikä niinkään "naamanpelastuksen" pakosta. Kadulla kävellessäkään ei tarvitse väistellä kovassa ruuhkassa vastaantulevaa ihmismerta vaan kaikki osaavat kohteliaasti luovia toistensa seassa.

Alkumaku Tokiosta on maukas, mehevä ja mukaansatempaava. Emme malta odottaa mitä on vielä tulossa :)

Täältä tähän,
Janne & Netta