keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

9. päivä: Yokohama

Suuntasimme aamusta kohti Tokion eteläpuolella sijaitsevaa Yokohamaa, joka on Tokion ja Osakan jälkeen maan kolmanneksi suurin kaupunki. Sinne ei valitettavasti kulje suoraa yhteyttä Shinjukusta. Kätevin tapa päästä perille on mennä Yamanotella Shibuyaan ja jatkaa sieltä paikallisjunalla. Yhdensuuntainen reissu Shinjukusta kustantaa 590 jeniä eli noin 3,5 euroa. Ei paljon yli kolmenkymmenen kilometrin reissusta.

Japanissa julkinen liikkuminen maksaa muutenkin huomattavasti Suomea vähemmän. Hinnoitteluun vaikuttaa varmasti suunnaton ja pienelle alalle pakkautunut väkimäärä, sillä vaikea kuvitella sitä kaaosta, mikä syntyisi jos kaikki haluaisivat espoolaiseen tapaan kulkea omalla autolla. Tänään viimeksi juuri kiittelin miten kätevä ja yksinkertainen Tokion julkinen kulkuverkosto on. Kaikkialle on selkeät opasteet ja maksuautomaatit löytyvät helposti. Juna-asemilla ja junissa kuulutellaan vielä varmuuden vuoksi englanniksi, joten eksymiseen tarvitaan runsaasti sähläämistä tai voimakas humalatila. Paljon matkustaneelle jälkimmäinen on varmasti helpommin saavutettavissa.

Matka Yokohamaan vie puolisen tuntia Shinjukusta. Ei muuten kannata jäädä vielä Yokohaman asemalla pois vaan jatkaa pari pysäkkiä eteenpäin Chinatowniin asti. Kun löysimme kryptisestä metroasemasta maan pinnalle, nappasimme saman tien viereisestä Starbucks Coffeesta jäälaten ja matcha-frappuccinon, josta on tullut Netan suosikkijuoma. Matcha on puuterimaista, voimakkaan vihreää teetä. Kyseisiä kahviloita muuten riittää täällä päin sitten joka kadun kulmaan. Kaikissa on vielä länsimaalaisittain runsaasti työvoimaa töissä: usein enemmän asiakaspalvelijoita kuin asiakkaita. Esimerkiksi Shibuyassa oli heti sisäänkäynnissä yksi henkilö ojentamassa menun, toinen ottamassa tilauksen vastaan, kolmas rahastamassa, neljäs tarkistamassa kuitista mitä tilasit ja viides osoittamassa pöytään. Ai niin, kuudes henkilö tuli pyyhkimään pöydän ennen lasien laskemista. Ei ihmekään, että täällä päin työttömyysaste pyörii 3-4 prosentin tuntumassa.

Heti metroaseman tuntumasta alkaa paikallinen Chinatown, joka on kuulemma autenttisuudeltaan vahva kilpailija Hongkongin vastaavalle. Sen verran voimakkaasti japanilainen kulttuuri muuntui kiinalaiseksi muutaman kadun jälkeen. Sieltä löytyi monenlaista yrttiä parantamaan jos jonkinlaista vaivaa ja kolotusta. Paljon punaista ja paljon kultaa. Vierailimme myös liiketoiminnan jumalalle osoitetussa, Kantei-byo -temppelissä, joka oli asianmukaisesti koristeltu kullalla,lohikäärmeillä ja pitkäpartaisilla miehillä. Ystävällinen vanha mies kertoi hyvällä englannilla, että mikäli haluamme vierailla businessjumalan luona temppelin syvyyksissä, on meidän ostettava hänelle suitsukkeita. Tätä bisneksen herraa ei myöskään sovi kuvata, joten keskityimme tallentamaan vain temppelin koristuksia.




Chinatownista pääsee kätevästi kaupungin halki Mirato Miraihin (tulevaisuuden satama, port future), jonka rakentamiseen on poltettu runsaasti jenejä. Tarkoituksena on ollut rakentaa nykyaikainen ja innovatiivinen satamaseutu vanhojen puisten laitureiden tilalle. Pitkälti tässä ollaan onnistuttukin, vanhaa Yokohamaa ei liiemmin enää näy. Matkan varrella kävimme Akarenga Soko -kauppamakasiineilla. Paikka on vanhaa punatiiltä ja noudattelee tarkoitukseltaan ja ulkoasultaan VR:n edesmenneitä makasiineja. Sisältö oli lähinnä tusinaturisteille suunnattua höpinähömppää ja museota. Makasiinien luolta rannasta saimme ensi vilkaisun Tyyneen valtamereen ja Japanin korkeimpaan taloon, jossa on 70 kerrosta.



Matkalla makasiineilta Cosmo World-huvipuistoon kävimme välissä Mirato Mirain suurimmassa kauppakeskuksessa, Yokohama World Portersissa. Paikka on harvinaisen suositeltava suomalaisen kukkarolle: esimerkkinä Netan ostamat kengät, jotka sai vajaalla kymmenellä eurolla pari. Siellä sijaitsee myös iskevästi nimetty lounaspaikkamme: To the herbs! Auringossa pehmennyt pää sai nimestä kummasti huumoria irti. Ei nimi ruokapaikkaa pahenna, ja saimmekin siellä maukkaat mozzarellapizzat. Yllättävän helppoa täällä on muuten löytää pastapaikkoja, jos niitä sattuu ylipäätään hakemaan. Ja yllättävän vaikeaa löytää mitään kasvisruokaa. Onneksi tähän asti ollaan pärjätty ihan hyvin kustomoiduilla tai riisutuilla liha-annoksilla.

World Portersia vastapäätä on Cosmo World ja sen 112,5 metriä korkea maailmanpyörä, joka on yksi maailman suurimmista. Huvipuistosta löytyy vain pari vuoristorataa ja maailmanpyörä. Tokiossa on muutenkin yli kymmenen huvipuistoa, joten luulisin niiden kilpailevan lähinnä laitteiden erilaisuudella eikä niinkään määrällä. Kävin kiljumassa puiston hurjimmassa vuoristoradassa, joka syöksyy puolessa välissä rataa vesialtaan läpi, ja Netan kanssa hieman rauhallisemmassa mutta huikeammassa maailmanpyörässä. Pyörään noustaan myös kyytiin vauhdissa, tosin ei kovin kovassa sellaisessa.




Tarkoituksena oli käydä Cosmo Worldin jälkeen kokeilemassa Mirato Mirain Industrial museossa hyväksi haukuttua helikopterisimulaattoria. Pettymyksekseni se oli jo siltä päivältä suljettu. Tyydyin tuskailemaan muuten tylsälle näyttelylle kunnes Netta päästi minut pahasti ja lähdimme kohti hotellia.


Junakyydissä epäilimme vahvasti, että ilmastoinnin mukana lasketaan juniin jotain unilääkkeen johdannaista, sillä sen verran väsyttäviä lyhyetkin kyydit ovat. Niissä on yksinkertaisesti mahdotonta istua pilkkimättä muiden tokiolaisten mukana.

Kotikadulla nälkä kutitteli jo vatsan pohjaa. Ajattelimme olevamme urheita travellereitä, emmekä Samsonite-turnakkeita (Samsonite on muuten hyvä merkki), ja kokeilimme paikallista ravintolaa. Ehdimme innostua listalla olevasta tofusta ja pettyä heti perään huomattuamme sen koostuvan kahdesta muodottomasta ja mustasta klöntistä. Jottei menisi haukkumiseksi niin soija oli hyvää.

Ei kommentteja: